Voi meitä, me elämän muukalaiset! Silmät meillä on, emmekä näe, korvat meillä on, emmekä kuule, äly meillä on, emmekä tajua ympäristöämme.
Suopea ja hyväntahtoinen on kohtalo. Avoimin käsin se tuhlaa lahjojaan niille, jotka osaavat ottaa. Rakkaus tulee luoksesi, se kutsuu onnellisten juhlaan. Kultavaunuissa, korskuvat orhit edessä he ajavat luotasi pois. Sinä et noussut mukaan.
Voi meitä, me elämän muukalaiset!
Me kuuntelemme vain Itseämme.
Me näemme
loputtoman jonon levottomia Sieluja
vaeltamassa erämaassa.
Me tahdomme tajuta
vain oman Sielumme tuosta joukosta.
Voi meitä, me elämän muukalaiset, ellemme Sieluamme löydä! Etsiä meidän täytyy iankaikkisesta iankaikkiseen, hapuilla meidän täytyy äänettömässä pimeydessä, aina yksin — vaikka miljoonilla on sama taival. Me riudumme vähitellen, emmekä kuole; me palamme loppuun, mutta vaelluksemme jatkuu; etsintä tappaa meidät, eikä kuitenkaan voi vapauttaa olemisen tuskasta.
Voi meitä, joilla tietoisesti on Sielu!
PHANTASIA
PHANTASIA
Hän kulkee keijuisaskelin,
hän vilkuttaa, hän hymyää,
yö-silmin tummin, kiehtovin
sua matkaan kiirehtää.
Hän vaiti viittaa sormellaan.
Et jäädä voi, sa mukaan käyt
pois, ohi tutun, vihreen Maan.
Saat silmiis oudot näyt.
Näät luomisihmeen sisimpään:
sun oma sielus auki on,
se on kuin lapsi syntyissään,
niin puhdas, tahraton.