Kuinka tuttu ja outo sentään olet omalle itsellesi! Heräät työhön ja tyhjyyteen, nukut yöhön ja — tyhjyyteen, ja ikäväsi poltto on sama yön ja päivän tyhjyydessä.
Kuinka pitkä saattaakaan olla talvinen päivä — odottavan päivä!
SISARELLE
Sulamith, sisareni vuosituhansien takaa,
sinä, joka etsit ystävääsi, etkä häntä löytänyt,
Sulamith, sisareni, näinkö olit sinäkin ahdistettu?
Näinkö raastoi epätietoisuus sydäntäsi?
Sulamith sisareni, ystäväsi rakasti sinua ja — lähti pois. Sinä kävelit kaduilla ja turuilla. » Häntä, jota sieluni rakastaa, oletteko häntä nähneet?»
Sisareni, oudot miehet nauroivat sinua, vartijat kummastelivat, oi Sulamith — minä pelkään noita ilkkuvia silmiä, vapisen katseiden edessä, jotka sinuun kohdistuivat.
— — —
Oi Sulamith, meitä on tuhansia sisariasi vuosituhansien takana,
kulkemassa samoja polkuja, joita sinun hento jalkasi muinoin astui,
kolkuttamassa ovilla,
jotka ovat sulkeutuneet.
Sulamith, sisaremme, rukoile meidän puolestamme:
että Kuningas veisi meidätkin majoihinsa,
että rakkaus lepäisi lippuna ylitsemme,
että meillekin koittaisi kevät.