Ah, ystäväni, kuuletko? Noin synnyinkellot soittaa,
hopeisin äänin riemuviestin julki tuo.
Laps kasvaa, varttuu, ihanimman elon arvan voittaa,
ja kultakielin helkkyy sävelvuo.
Ah, ystäväni, kuuletko? Käy äänet hautakelloin
kuin musta joutsenparvi soiluis yli veen,
ja raskaat laineet vaahtoisina kuohuten ja velloin
löis rantakiviin, raukeis hiljalleen.
Mun sydämeni, ystävä, lie meri äärtä vailla, et sinä enkä minä rantaa nähdä voi, ja syvyydessä uponneitten kirkonkelloin lailla, ah, vanhat laulut malmisoinnun soi.
MELANKOLIA
Sano, mistä mun luokseni löydät tien,
Alakuloisuus, sisarein?
Sinä hiivit vierellein,
sinä seuraat mua, jos missä mä lien.
Oli äsken niin riemukas mieleni mun,
valonvälkkeessä mailman näin,
elon kaunihin edessäin
— mua hiljaa kosketti kätesi sun.
Oli niinkuin murheiset säveleet
olis helisseet korvissain:
»Elon onni on harhaa vain»
— Sain silmiini kuumat kyyneleet.
Sano, miksi mun luokseni etsit tien,
Alakuloisuus, sisarein?
Sinä hiivit vierellein,
sinä seuraat mua, jos missä mä lien.
LEHMUSSATU
Sinä muistatko vanhaa puutarhaa, missä lumottu prinsessa vaeltaa? Tule, etsimme sen! Yli korkean muurin niinipuu satavuotisin oksin kaareutuu. Suhu lehmusten soi niinkuin nyyhkytys kaukainen.