Jo lentoon ovat toiset lähteneet.
Se suurin, surullisin silmin yksinänsä
on pesään jäänyt kera ikävänsä,
vain vaivoin liikkuu siivet katkenneet.
— Mun mieleni, ah, kauas täältä ois!
Miks siivet eivät kanna niinkuin muiden?
Mua kutsuu kesä, tuulet, humu puiden —
Mun täytyy, täytyy päästä täältä pois!
Jo toiset liitää teillä tuulien,
ylitse maiden, ulapoiden aavain —
mun ikäväni syvemmäksi saa vain,
kun vähenevät voimat siipien.
Ei ruumistain ne nosta lentohon,
mut sieluni on nuori, terve, vapaa,
se maasta kohoo, esteitä ei tapaa,
se kenties määrän saavuttava on. —
Jo lentoon ovat toiset lähteneet.
Voi sitä, joka yksin pesähänsä
jäi voimatonna kera ikävänsä,
voi sitä, jolt' on siivet katkenneet.
NEBOLLA
Ken Nebolla kerran seissyt on ja nähnyt Luvatun Maan, siit alkaen on kulkiain ja vieras päällä maan.
Ken Nebolla kerran seissyt on, hän on nähnyt kohtalon, joka suuri on, joka kaunein on ja — saavuttamaton.
RUKOUS
Suutele minua, Aurinko!