Meitä on kaksi:
sieluni ja minä.
Minä olen petollinen ja väärä,
olen eläin, joka haluaa nauttia kaikesta ja kaikista.
Sieluni on puhdas ja pyhä, se on osa Isästään, se tahtoo tuottaa iloa kaikille ja kaikelle.
Sieluni on yhtä luja kuin minä olen saamaton ja veltto. Se ei suo minulle lepoa, se kiirehtii minua heräämään, se pakottaa minua pyrkimään omalle tasolleen, se tahtoo tehdä minusta ihmistä.
Sieluni, kuinka on: voiko aine muuttua hengeksi, voiko multa tulla osaksi Jumalasta?
Meitä on kaksi: sieluni ja minä.
RANNALLA
Eilen näin meren ensi kerran tänä keväänä kahleetonna. Auringonsäteet leikkivät mainingeilla, jotka verkkaan vyöryivät rantaan.
Katsoin kauas ulapalle. Halusin upottaa sieluni sineen, imeä auringon silmiini, jotta ystäväni, kun hän tulee, voisi katseestani lukea, kuinka kevään tullen kaipaan häntä ja uneksun, että sielumme ovat avarat kuin rajaton ulappa ja ajatuksemme kaareilevat Elämän yllä ylpeinä puhtaudestaan, voimakkain siiveniskuin niinkuin hohtavan valkeat lokit merellä.