Hänen varsinaiset elinkeinonsa ovat kortista ennustaminen, onkiminen kesällä ja viulun soittaminen. Tämä viimeksi mainittu ehkä enemmän huvin kuin hyödyn vuoksi. Omissa puheissaan kertoo hän edullisimmaksi elinkeinokseen huolettomain tavaran tallentamisen ja joskus ovat muutkin tulleet havaitsemaan olevan siinä puheessa perää, vaikka ei niin suuressa määrässä Kuin hän itse uskottelee. Ijältään on Anaski jo vanha, ulkonäöltään jylseäkasvoinen, pienet silmät syvällä kulmien varjossa. Sitä ei tapahdu koskaan, ettei hän jaksaisi hillitä itseänsä. Jos hänen kertomustensa kuuntelijat nauraisivat katketakseen, istuu Anaski aivan tyynenä, juuri kuin kertoisi kaikkein totisinta asiata maailmassa. Ja että hänen elämästään ja varsinkin kertomuksistaan löytyi joitain naurettavia paikkoja, panen tähän näytteeksi muutamia otteita.
II.
Anaski mökkiläisenä ja herrain ruokkijana.
Oli juuri jänisten ammuntalupa tullut. Herroja kulki pyssyin ja koirain kanssa veneellinen saaresta saareen, joissa aina syntyi tillimäinen möyhäkkä, kun koirat haukkuivat ja jahtitorvet toitottelivat. Anaski oli aamupäivän onkinut muutaman salmen suulla ja meni puolen päivän tienoissa lähi mökkiin, jossa paisteli ahvenensa, söi niistä osan ja rupesi sitten ruokalevolle. Mökin joukot olivat ruishalmettaan leikkaamassa, Anaski sai siinä yksinään köllehtiä. Viimein tuli herroillekin nälkä ja he laskivat veneensä mökin rantaan ja joku tuli kyselemään ruokaa. Hän ajoi Anaskin ylös ja kysyi oliko hän talon miehiä.
— No, ei tässä ole muitakaan näkynyt, vastasi Anaski kuonistellen itseänsä pöydän päässä.
— Saisikohan tässä rahalla ruokaa? kysyi herra.
— Saanee tuota toki näin kesällä ruokaa.
Anaski meni enempää puhumatta ulos ja toi tuohisen, jossa oli leipäkannikka ja pari paistettua ahventa.
— Mistä kaukaa herrat ovat? kysyi hän takaisin tultuaan.
Vieras katseli jo vähän epäillen tätä ruuan laittajata ja vastasi: