— Tuolta ollaan Helsingistä.
— Vai niin kaukaa. — No, siinä sitä olisi aluksi ruokaa.
Hän laski tuohisen pöydälle.
Myhähdellen lähestyi vieras herra tätä aimo ateriata ja tehtyään ensin pienen tarkastuksen ruokalajien puhtaudesta, näpisti viimein murun ahvenen selkää, jonka pisti suuhunsa. Hän ei ollut varmaan erittäin syömärin sukua, koska herkesi tämän yhden suupalan perästä pois ja kysyi että mitä se ruoka maksaa.
— Jo tuon lienette päässyt tietämään mitä se ruoka-ateria tavallisesti maksaa, kun olette Helsingistä asti tänne tullut, sanoi Anaski vakavasti.
Herra otti kukkarostaan 25 penniä ja kysyi riittääkö se.
— Jopa hyvinkin, sanoi Anaski. Ja kun te näin runsaasti maksatte, niin minä tuon vielä viime palaksi voitakin.
Kuultuaan näin herkulliset jälkiruuat saavansa, pääsi herralta röhänauru ja hän kiirehti tovereilleen kertomaan, että täältä löytyi kumma ukko. Nyt he tulivat miehissä tupaan, ei ruokaa tahtomaan, vaan puhuttelemaan tätä omituista vieraan ruokkijata.
— Missä tässä ovat muut joukot? kysyi äskeinen herra.
— Tuonne laitoin ruishalmeelle leikkaamaan ja jäin itse tähän kotimieheksi, kertoi Anaski.