— Hyvästikkö tässä mökissä elää? Riittääkö leipä ostamatta?
— Omilla tässä on näinä viime vuosina mentynä uutiseen, kun on sen isäntätalon isännän silmät olleet kipeänä, vaan tässä jälkivuosina, kun se oli tervesilmäisenä, niin silloinpa täytyi uutisen rinnassa hankkia.
— Sepä omituista, kummastelivat vieraat. Millä tavalla sen isäntänne kipeät silmät ovat olleet teille leivän jatkoksi.
— Se asia on sillä lailla, selitti Anaski vakavasti. Mökkiläisen kun on maksettava isännälleen kolmas osa eloista, niin silloin jälkivuosina täytyi nostaa kappa kuin kappa. Vaan nyt kun on jaettuna riihisäkeistä isännälle ja meille, niin minä nostan sen kolmannen kapan kohdalla aina pohjapuolella ja siitä kaataa kumautan aina sen säkkiin ja sanon että isännälle pitää antaa kukkura kappa. Mitä se vähänäköinen siitä ymmärtää, on vaan hyvillään että kun on niin hyvä mökkiläinen, joka kukkura kappoja antaa.
— No onko se niin vähänäköinen, ettei huomaa säkistään, kuinka paljon suurempi teille tuli.
— Miksikä se ei huomaisi, vaan siinäkös minä seisotan säkkiäni sen tarkastettavana. Poika vaihtaa säkkiä joka toisen kapan perästä ja kantaa jälestä aittaan.
— Hyvä on poikakin vaarilla.
— Pitää sen toki suuhunsa päin katsoa pienuudesta pitäin.
— Vaan eikö se isäntänne pääse tietämään sitä keinoa, kun kerrotte näin muille?
— No niitäpähän se osannee tulla Helsingistä asti kyselemään, enkä minä muille kerrokaan.