Anaski kertoi yönsä vieton alusta loppuun aivan rehellisesti kuin tavallisen asian ja harmissaan jatkoi:
— Kyllä ne taas tämänkin kylän kasakkaukot talven tultua kytkäsevät pussin kanssa talosta taloon jauhokopran perässä, vaan ei ne ole silloin ottamassa, kun saisi ilman rukoilematta, ei niin paljon että avuksi tulisivat.
— Mistäpä ne ovat sen tietäneet ja jos olisivat tietäneetkin, niin eipä se semmoiseen toimeen suu syyhy, siitä ei päätä silitetä.
— Mikä siitä tulee, vastusti Anaski. Ei tuosta ole seurannut tämän enempää, vaikka huolettomain tavaran korjuulla olen elänyt suurimman osan ikääni.
— Minkä hyödyn siitä nytkin sait, muuta kuin että housusi ovat märkänä, nauroi isäntä.
— Harvoin minä aivan hyödytöntä työtä olen tehnyt, eikä se tämäkään yritys mennyt aivan mitättömiin. Tuossa on markka, joka on tämän yön tienestiä.
Samassa heläytti hän rahan uunin hyllylle.
— No mitenkä veneellinen jauhoja muuttui markaksi?
— Täytyy ottaa häntäkin, kun ei koko härkää saa käsissään pysymään… Sain tämän markan siitä hyvästä, kun en vienyt sitä venettä sen etemmäksi kuin tuonne luotoon asti.
— Mihinkäs se oli aikomus viedä?