Vappu särpi punakkana kahviaan ja vilkaisi syrjittäisellä katseella
Aliinaan.
Auvinen oli tytärtään kohtaan niin hyväntahtoisella tuulella, että olisi vaikka kantanut sille kahvia, jos olisi ilennyt. Aliina ei yhtään kaivannut tätä huolenpitoa ja kävi hyvin vastenmielisesti ottamassa kupit pöydältä ja meni nurkkaan juomaan.
Emäntä oli siirtynyt keittopataa kohentelemaan ja virkkoi:
—Jokapäiväinen turkki tälle Aliinalle pitäisi teettää, sittenhän siellä navetallakin tarkenisi käydä.
—Onhan se vanha turkki, pitää sitä jokapäiväisenä, sanoi Auvinen.— Minä teetän tänä talvena Aliinalle Kajaanissa muokatuista nahkoista verka-päällisen harviais-turkin.
—Kovinpa rikkaasti nyt mennään, sanoi emäntä vähän ivallisesti.
—Mikä on mennessä, kehui Auvinen herttaisesti nauraen.—Sinullekin minä teetän uuden hyvän turkin.
—Sitä vailla. Minä tulen vielä monta vuotta toimeen entisellä, on se niin hyvä.
—Eipä siinä ole verkapäällistä.
—Verkaa se on, vaikka kotona kudottua.