Aliina alkoi selailla kirjaa, sillä raamatunhistoriasta tutuksi tullut aine alkoi miellyttää. Keskempää kirjaa sattui silmään kirjeen muotoisia kappaleita, joihin huomio ensiksi kiintyi.
—Aloita alusta, et siitä muuten ymmärrä mitään, huomautti Iida.
Aliina aloitti alusta ja huomasi pian, että neuvo oli hyvä. Nyt hän pääsi tapahtumain perille alusta alkaen ja kiihtyvä uteliaisuus veti eteenpäin, jotta näkisi, mitähän sitten tapahtui. Mäenlasku, samoin kuin käsityöt ja läksyt, unehtuivat kaikki mielestä. Koko sielullaan seurasi hän Helenan perhettä. Lupapäivän iltana oli kirja puolivälissä menossa, eikä siltä olisi hennonut nukkumaankaan ruveta. Aamusilla petti uni niin että ylösnousu meni lähelle aamiaista.
—… Ja nyt minä en osaa mitään, hätäili hän ja luki syödessään ja kävellessäänkin minkä ennätti.
Tunnilla ei kumminkaan tullut suuria erehdyksiä. Pari vastausta vain meni väärin, kun ajatukset sattuivat hairahtumaan Helenan perheen tapahtumiin. Nyt jäivät väkisinkin kirjan sanat pois ja täytyi keksiä omasanaisia vastauksia ja ottaa niille vauhtia kysymyksestä, kuten muutkin tekivät.
—Osasitpahan vastata, vaikka et muistanut sanoja ulkoa, kehui Iida koulusta palatessa.
—Täytyihän minun osata, kun en malttanut enkä muistanut lukea läksyjäni, kun se kirja oli niin hupainen. Minkä tähden sinä et ole sitä ennen antanut?
—Sisareni kielsi, kertoi Iida.—Ei olisi nytkään oikein mielellään antanut, Sanoi minun turmelevan sinun koulunkäyntisi, kun opetan tarpeettomia lukemaan.
Aliina ei ensin oikein ymmärtänyt kiellon tarkoitusta ja yritti tulla ikävälle mielelle. Sitten hän vasta pääsi rauhaan, kun Iida selitti, että muutamat kuuluvat niin kiintyvän tämänlaisiin kertomuksiin, etteivät malta mitenkään lukea läksyjään.
—Ensin minä toki läksyni opettelen, sanoi Aliina hiukan häpeissään, sillä vähää ennen oli ollut mielessä joutua Helenan perhettä lukemaan.