—Se oppi tulee liika kalliiksi, väitti Iida.—Sinä tuhlaat liika paljon aineita, varsinkin sokeria ja muita imeliä.
—Sen makeampaa, nauroi Aliina.
—Ei se sitä ole. Kaikella on määränsä. Osta ensin keittokirja, tai ota aluksi meiltä lainaan ja opettele sitten. Mutta usko nyt tällä kertaa minua, niin sitten olen enempi aikaa täällä.
Aliina alkoi käsittää, että hän ilmaisee typeryytensä, jos ei tottele. Pilallehan ne keitot todellakin mahtoivat mennä, vaikka hän oli uskonut, että joka on imelää, niin se on hyvääkin. Hän luopui liiallisista laitoksistaan ja saikin siten Iidan olemaan vieraanaan useita viikkoja.
* * * * *
Kotijoukon seuraan jäätyä alkoivat viimevuotiset muistot vähitellen palautua. Mutta nyt hän voi niistä ajoiksi irtautua ja löytää mielelleen kevennystä. Sitä antoivat paraiten kirjat ja toimiminen äidin apuna. Saipa hän jo muutamia kirjoja itselleenkin ostetuksi ja yksi niistä oli keittokirja.
Lopummalla kesää huomasi Aliina yhden aikeistaan olevan menemäisillään myttyyn. Hän sai nimittäin kuulla, että kaikki entiset palvelijat ovat puhutut ensi vuodeksi, siis Vappukin. Nyt tuli kiire aprikoiminen, mitä tehdä. Ennen ajatellut valehtelemiskeinot olivat kumminkin hylättävät. Toista tietä täytyi päästä aikeen perille. Mutta mitä? Ei ollut sen parempaa keinoa, kuin ottaa työt omille hartioille. Ensiksi ilmoitti hän äidille aikeensa. Tämä arveli tulevan liian raskaaksi olla niin nuorena aikaihmisen ammatissa. Aliina taas puolestansa vakuutti jaksavansa hyvin kyllä.
Kun asia tuli Auviselle itselleen tiedoksi, katsoi tämä sitä talolleen häpeäksi ja sanoi:
—Ei mitenkään. Kaikkihan silloin sanoisivat, että meidän talo on niin köyhä, ettei jakseta enää palvelijoita pitää, vaan täytyy talon tyttärien käydä karjalla.
—Se on minusta hyvin vähäinen häpeä, jos ei isompia olisi, sanoi emäntä.—Pahemmin pelkään sitä, että jos terveys turmeltuu.