—Eikä hyvästiäkään sanonut, ihmetteli emäntä katsellen tutkivasti, mitä toiset ajattelevat.—Virkkoiko se mitään erotessaan?
—Eipä paljon. Mitähän lienee moukittanut.
Emäntä oli kohta huomannut, että Vappu oli sanonut jotain huonoa erotessaan, koska Aliinakin oli niin alavalla mielellä ja peitteli silmiään. Tämän puoleen kääntyen puhui hän ikäänkuin haihduttaakseen koko asian:
—On hyvin ikävätä, kun palvelija eroaa noin tylysti.
Aliina oli vaiti. Hän olisi ollut tuiki iloinen ilman tätä loppukohtausta. Pitikin sattua sitä kuulemaan. Hän oli viime aikoina tullut siihen käsitykseen, että parhaiten saa pahan mielen kartetuksi siten, että ei ole utelias kaikkea kuulemaan. Kuultua oli enää vaikea unhottaa. Nyt häntä vaivasivat nuo Vapun rahat. Isä oli sanonut, että se on jo aikoja menettänyt kaikki palkkansa, ja Vappu itse kumminkin kehuu täydellä kukkarollaan. Ehkä se suutuksissaan valehteli. Luultavasti teki niin. Sitä Aliinakin tahtoi uskoa, mutta kuitenkin kesti epäilys pitkän aikaa.
IX.
Kaksi vuotta meni Aliinalta ilman mitään merkillisempiä tapahtumia. Tehtävänsä työt jaksoi hän hyvin toimittaa ja voimistui siinä ruumiiltaan aivan aikaihmiseksi. Joskin yksitoikkoinen työ ja aika-ajoin kylältä kuuluvat juorupuheet saattoivat monesti mielen ikäväksi, niin sitä suloisemmilta maistuivat ne hetket, jolloin pääsi työstä vapaaksi ja sai siirtyä ajatusten maailmaan.
Hänelle oli työnteosta suoranaista etuakin. Aina vähänväliä antoi isä hyvitykseksi rahaa, jota sai käyttää mielensä mukaan. Sillä osteli hän kirjoja ja katseli aina hyvillä mielin kirjavarastonsa lisääntymistä. Eikä ne huoneen kaunistuksena yksistään joutaneetkaan olemaan. Pitkinä talvi-iltoina ennätti lukea ne moneenkin kertaan. Usein havahtui hän aamusella kirja kädessään ja lamppu palamassa vuoteen vierellä.
Ystävyys Iidan kanssa kesti katkeamatta ja tuli yhä lujemmaksi. Jos ei ollut aikaa käydä toistensa luona, oli aina kirje valmiina odottamassa, menisikö joku kirkolle. Usein sai jo vastuun viemämiehen mukana. Kirjoittamista ei vaan puuttunut.
Iidalla olikin jotain merkillisempää tekeillä. Hän valmistautui seminaariin ja luki ahkerasti, jotta onnistuisi pääsytutkinnossa. Näitä asioita ne kirjeetkin enimmästi sisälsivät. Aliina seurasi ystävänsä valmistuksia yhtä suurella jännityksellä, kuin jos ne olisivat olleet omia. Tulipa ystäväin kesken jo paljon puhutuksi siitäkin, että jos voisivat päästä molemmat. Se oli suloinen ajatus, varsinkin Aliinalle. Mutta kun he rupesivat tutkimaan, miten päästä tuon hirvittävän pääsytutkinnon läpi, niin silloin täytyi peräytyä. Miten pääsisi laskennossa, miten soitossa. Nämä olivat vaikeimmat ja pelättävimmät aineet.