Opettajista eroaminen oli vaikeinta. Jos ne ennenkin olivat olleet mielestä hyviä, niin nyt erotessa, kättä puristaessa ikäänkuin kirkastettuna selvisi, kuinka hyviä ne todella ovat olleet ja kuinka paljon tehneet tämän puolen vuoden kuluessa.
Kun kaikki oli valmiina, tulivat asuntotoverit vähäksi matkaa saattamaan. Kun ystävyysliitot oli vahvistettu, lauloivat he erotessa ja huiskuttelivat nenäliinojaan, kunnes hevonen katosi näkyvistä.
XIV.
Aliina oli hyvillään, kun tovereista eroaminen muodostui näinkin iloiseksi. Olisi melkein saattanut kääntyä takaisin ja olla loppuun asti. Mutta tehty mikä tehty. Ja sitä paitsi Iida… Kuka sen tietää, miten siellä on…
Hän ajoi levähtämättä seuraavan yönkin, sillä matka kului hitaasti, kun tiet olivat paikoin sulana. Linnut jo laulelivat riemuiten kesän tulosta ja virkistivät matkamiehenkin mieltä.
Kotiin tultua alkoi jokainen kysellä, miksikä nyt pois ennen loppua. Aliina sanoi kelin huononemisen takia pyrkineensä ja toiseksi päästäkseen katsomaan Iidaa. Sinne hän tahtoikin aivan heti ja sai isältään hevosen ajaaksensa. Moniin kyselyihin kansanopistosta lupasi hän sitten antaa selityksiä, kun tulee takaisin.
Iidan tapasi hän vielä sairaana. Silmät vettyivät molemmilta, kun he yhtyivät taas tuossa kansakoulun ajoilta tutussa kamarissa.
—Jopa sinä Iida-rukka olet laihtunut! surkutteli Aliina istuen sängyn laidalla ja sivellen ystävänsä käsiä. Alkanethan toki jo parantua?
—Sitä tässä toivotaan, sanoi Iida.—Olen minä ollut huonompikin. Mutta mitenkä sinä nyt jo tulit?
—Se soveltui tällä lailla ja halutti tulla sinuakin katsomaan.