— No jos ei janota, niin hypätään toinen mutka ja jos ei sekään ole hyvä, niin otetaan vielä kolmas ja tullaan kotiin takaisin. Ota sitten itsellesi kaksi kaunista nimeä: vanha ja piika, niin ei elämätä sen parempaa.
— Ettäkö vanhaksi piiaksi?
— Ei pakosta, johan minä sanoin, vaan jos näillä toisilla teillä pelkäät leivän loppuvan, niin tällä kotoisella tiellä näkyy olevan leipää niin kauan kuin hampaitakin, ja jos pitkään elät, niin puuroa viimeiseltä. Ikäsi loppuun pääset onnellisesti jos vaan ei mitään onnettomuuksia tapahdu. Isäsi kotia näkyy joku pienempi vahinko kohtaavan. Näyttää kuin ruokatavarata katoaisi, eli on jo kadonnut. Ruuniveristä, vanhan puoleista miestä arvelevat siihen syylliseksi.
Anaski katsoi vielä viimeiseksi kolmen lehden nostoilla onnen pääpykälöitä ja silloin se oli teko tehtynä. Poislähtönsä varusti hän siksi ajaksi, ettei tyttö ollut porstuassa, kun hän siitä läpi kulki. Tyttö rupesi kohta kantamaan leipiänsä aittaan ja huomasi, että yksi leivistä oli kadonnut. Hän katseli, mutta eihän sitä mistään löytynyt, Anaskin ennustaminen oli käynyt toteen. Mutta hänelläpä olikin nyt kokonainen lämmin leipä veneensä kokassa, ei tarvinnut iltasesta olla huolissaan.
Viimein tyttökin arvasi, että ruuniverinen mies sen leivän otti mennessään, vaan ottakoon.
Jauhopuuhassa.
Viimeisiä kertoja oli Anaski sinä kesänä uskottelemassa ahvenien ruokahalua, kun muutamana iltana suuri jauhovene tulla jöllötti etelästä päin. Purjeen avulla sitä kaksi miestä kuljetti eräälle maakauppiaalle. Illan hämärässä ankkuroivat miehet veneensä vähän ulommaksi maasta ja menivät taloon yöksi.
Anaskipa ei joutanut sinä iltana nukkumaan. Hän hiipi yön tultua veneeseensä ja jauholotjan luokse, hiilasi ankkurin ylös pohjasta ja alkoi mennä lekutella myötätuulen mukana. Pitkän matkaa hän jo ennätti kulkea, kun vene tarttui kiinni kiviseen luotoon. Anaski koetti sauvomella saada venettä irti luodosta, mutta tuuli sen aina uudestaan lykkäsi kiinni toiseen paikkaan, sillä luoto oli pitkä. Viimein laskeutui pohjasta jaloin työntämään, mutta mitkään keinot eivät auttaneet. Kärsivällisesti teki Anaski työtä aamuhämärään asti, jolloin varsinaiset kulettajat tulivat kiireesti irtipäässyttä venettään katsomaan.
— Mitä sinä ukko vuohkaat meidän veneen kanssa? sanoivat miehet vihaisesti Anaskille.
— Mitä? tarristautui Anaski puolestaan vihaiseksi miehille. Kaikellaisia tallukoita lähetetäänkin jauholastia kulettamaan, kun panevat niin löyhästi kiinni, että pääsee irti. Jos en minä olisi sattunut tähän tulemaan ja suurella vaivalla pidellyt ulompana kivistä, niin kappaleina olisi koko veneenne ja jauhot järven hyvinä.