—Enhän minä olisi mennyt, vaan kun se Seppälän Loviisa houkutteli, täytyi Anna Liisan alkaa selitystään.
—Vai niin, Seppälän Loviisa. Minnekä se sinua houkutteli?
—Sinne kotiinsa.
—Vai kotiinsa. Mitä siellä tehtiin, sano suoraan.
Päättävästi tehty varotus pakoitti Anna Liisan sanomaan suoraan, vaikka mieli teki salata pääkohta.
—Sitä minä kuulen! Meidän tyttö riiviikkolaisrotaleiden tanssissa, tuollaisen matkan päässä, tällä siivolla. Lienee ne vaatteet nyt hyvänpäiväisenä.
—En minä jalan kulkenut, oli niillä hevonen.
—Silläkö tytöllä? Sano suoraan.
—Sen veli oli kanssa.
—Aatu… Sen kärristä pysytä itsesi poissa, niin hyvin kuin sellaisista iloista. Muista vasta, että elä jalkaa astu kumpaisiinkaan, tai se ei lopu tähän.