—En minä hänessä tarvitse käydä tuskin kuukausiin, kun siellä ei ole paljon mitään pitämistä, selitti Aapeli, joka oli uuden rengin nimi.
—No jos siellä ei ole asiata, niin nosta vaikka tuonne Anna Liisan kamarin nurkkaan, sopii se siellä olemaan.
Aapeli kuljetti samana iltana kaappinsa luvattuun paikkaan ja katseli nyt samalla tiellään tätä talon tyttären kamaria uteliailla silmillä, varsinkin kun oli isännän sanoista ymmärtänyt, ettei sinne ole lupa kurkistella kuin suurimmissa tarpeissa. Anna Liisa oli neuvomassa kaapille paikkaa ja huomattuaan uuden rengin tarkastelun sanoi:
—Eihän tämä toki näytä miltään, kun on niin vähän huonekaluja ja seinät noin mustuneet.
—Näyttääpähän miltä näyttää, sanoi toinen. Enhän minä sen vuoksi katsele … ilman vaan.
—Oliko siellä kanttorissa rengille omituinen kamari? kysyi Anna Liisa jollain puhetta jatkaakseen.
—Olihan siinä semmoinen vähäpätöinen.
—Näissä talonpoikaisissa taloissa sitä ei ole muuta kuin tupa.
—Mitäpä iloa tuosta lienee muutamasta kamarista, olipa tuota tai ei.
Mielelläni minä jo läksin talonpoikiin, rattoisampi toki täällä on.
—Mistäpä sen vielä tietää, naurahti Anna Liisa.