Malinen tuli kamarista tupaan. Se oli siellä tehnyt tärkeitä havannoita, sen näki tuihailevasta käynnistä ja sieraimien liikkeistä.
—Aapeli, pane ori aisoihin. Äitisi kutsui Anna Liisaa kamariin, mene heti.
Vierasten käsi kahmuili jo ulkoa päin oven rivassa, kun isäntä sai sanottavansa sanotuksi, Ovessa hän ne sivuutti ja tervehti niin joutuin, kuin on tavallista käymään lähtevän laivan ovella, jossa toisia tulee ja toisia menee. Maija ja toinen renki jäivät tupaan vieraita puhuttelemaan. Anna Liisan tultua kamariin sanoi hänen isänsä hänelle:
—Nyt lähtään niitä lankoja ostamaan.
—Eihän niillä niin kiirettä olisi ollut, sanoi Anna Liisa.
—No ei se parane, kun käypi, niin se on käytynä. Pane vaan joutuin vaatteita päällesi.
Hän oli itse siinä saapuvilla, että vaatettuminen kävi vilkkaasti. Reki oli jo kartanolla, mutta ei vielä näkynyt hevosta. Hän odotti vielä vähän, mutta ei sittenkään. Jo täytyi lähteä kiirehtimään.
—Vastako sinä suitsia täällä laittelet, ihmetteli hän tallin ovella.
—Niin, kun en tahtonut löytää setolkkanauhaa, selitti Aapeli ja liikkui nyt kuin tulen sammuttaja.
—Eipä se saisi olla niin hakemisessa.