—Puolan pohjalliset ovat vähinä, valitti Anna Liisa. Jos te, rengit, toisitte ruokoja tuolta rannalta, kun menette heinään.
—Mahtaneeko siellä olla, arveli Aapeli. Ja ehkä ovat vielä jäässä kiinni. Lukkarissa ne niitä näkyivät tekevän paperista.
—Lieneekö meillä niin vahvaa paperia.
—Välttää siihen, kunhan on paperia, tiesi Aapeli ja meni kaapistaan noutamaan tarpeettomia, opettelun aikuisia paperisälyjä.
—Näistä niitä saapi aluksi, sanoi hän ja alkoi muutamia leikellä ruokatunnin loppua odotellessaan.
Pihan toiselta puolen, tallin luota, kuului ajon perästä pudistautuvan hevosen tiukujen äkkipikainen helähdys ja reen aisojen lotina.
—Ketäs siihen ajoi, sanoi piika-Maija ja kokistausihe suoremmaksi puolarukkinsa takana.
Anna Liisa kurotti päätänsä kangaslaudalta akkunaan päin. Toinen renki oli kohonnut penkiltä pitkältään puoliksi istuma-asentoon ja katseli ruumistaan kääntämättä, kaula kierteellä, ulos ja saneli:
—Ei näy olevan kaukalaisia. Seppälän Aatu tuossa on yhtenä. Mikähän asianakin lienee.
Maija kohosi rukkinsa takaa ja meni Anna Liisan korvaan supattelemaan ja yhä vaan nauraen lähenteli, vaikka toinen sysi pois luotaan.