* * * * *
Omanseutulaisille tuli mieltä, niin etteivät ne Aatun tavalla tulleet luvatta Malilaan sulhasiksi. Luvan kysyjiä kyllä kävi, mutta eivät lupaa saaneet, lauloivatpa millä kielellä hyvänsä. Muutamat puhemiehet jo kyllästyivät ja pistelivät mahtia. Yhteen jo Malinen niin suuttui, että oli vähällä työntää niskasta ulos. Se olikin kovin hävytön, kun uskalsi sanoa, että jospa isännän tyttärellä lieneekin kaikki tarpeet tasaisin kotona, koska täältä sysätään pois, tulipa kuka hyvänsä tarjolle.
Malisen mielestä tämä oli niin pahasti sanottu, että olisi sietänyt oikeuteen vetää, ja hän tuli näille puhemiehille yhä äkäisemmäksi. Yksinänsä hän kiukkusi:
—Helvetti, kun pitäisi tyttönsä työntää menemään jokaiselle, joka vaan kättänsä ojentaa, ja kun ei anna, niin nämä rupeavat hävyttömiksi. Saavathan sen, kun tulee mies, joka on jotain…
Vasta toisena talvena sattui tulemaan semmoinen sulhanen, joka mahtoi olla »jotain», koska Malinen kysyi, eikö panna hevosta talliin. Mutta se olikin toisesta kirkkokunnasta, kuulun rikkaan poika. Liikaa ihastumista ei hän siltä näyttänyt, ainakaan alussa, ja matkassa oleva puhemies olisi saanut olla parempi. Se oli Turunen nimeltään, Maliselle vanha tuttu ja markkinatoverina mitä parhain. Niillä retkillä olivat tulleet toisensa tuntemaan, mutta juutasko hänet satutti nyt puhemieheksi. Malinen oli kuullut, että sillä on liikanimenä Silmäilijä, ja kyllä se olikin nimensä näköinen. Ensin se katsella vilkkui hyvän mielen näköisesti maurottavilla silmillään puhuteltavansa päästä jalkoihin, ikäänkuin mittaili, ja sitten huulillaan omituisesti hekkoillen yhtäkkiä pasahti ääneen, ettei toinen arvannutkaan. Malista suututti, kun hän ajatteli tätä laukeilemista, sitten kun se ottaa asian puheeksi. Ja tuo mittaileminen noilla suututtavan pyöreillä silmänmaurakkeilla! Markkinoilla se oli mennyt mukiin, siellä kun ei siihen ollut niin aikaa. Mutta nyt se mittaili, mittaili niin hiton rajusti, että Malinen olisi sen laittanut ulos, jos ei sulhanen ollut niin kuulusta paikasta ja muutenkin vakavan näköinen poika. Eiköhän tuolla muita ollut, ajatteli Malinen harmissaan.
He istuivat kamarissa ja olivat juoneet kahvia. Puheen lomat tahtoivat tulla pitkiksi. Turusen huulet jo hyvin hekkoilivat, niin että sulhanenkin näki asian kohta kypsyvän, ja hän meni vähäksi aikaa ulos. Melkein lopussa oli Malisen kärsimys, kun Turunen pasahti:
—Sinulla on tyttö.
—Mikä sitten, oli samanmallinen vastaus.
—Minulla on poika, näithän.
—Olkoon!