Malinen ei sekaantunut tähän toimitukseen, hän veteli sillä aikaa seinä- ja taskukelloja. Sieltä hän salaisesti katseli matkan menoa, eikä ollut ollenkaan tyytyväinen Anna Liisan käytökseen, kun se otti kihloja vastaan niin nöyrän näköisellä totisuudella. Emäntä toki vähän enemmän naurahteli noilla »ruplan lopposilla». Typerästi meni Malisen mielestä kaikki asiat tänä iltana. Hän lähti käymään ulkona jäähdyttelemässä. Ovea avatessa kuului sen takaa vähän rumakkata.
—Kenen juuttaan siellä on tarvis kurkuilla, sanoi hän vihaisesti, vaan ei ruvennut siitä ottamaan tarkempaa selkoa.
Maija oli ollut keittämässä kihlajaiskahvia ja toi kamariin, kun isäntäkin tuli sinne ulkoa lauhtuneemmalla mielellä. Joukolla joivat he ensin yhdet kupit, mutta sitten otti talon mies putelin pöytään, jolloin vaimoväki heitti tämän kamarin ja sulhanen meni niiden mukana. Puhemies tuli lähemmäksi pöytää, ja nyt se taas meni Malisen mielestä miehenä, kun pöydän takaa ei ollut niin mukava »mittailla» ja siinä välillä oli pullo, joka myös veti paljon huomiota puoleensa. He terästelivät, niin että kieletkin siinä alkoivat terästyä, varsinkin puhemiehen.
—Otetaan toinen pullo, jos vielä juot? kysyi Malinen.
—Ilmankos. Nämähän ne ovat puhemiehen palkkojakin.
—Olisit lähtemättä sillä palkalla.
—Minäkö lähtemättä! Siitä ei tule mitään. Minä jos yhytän kaksi, jotka näyttävät yhteen sopivilta, niin minä en saa yhtä rauhaa, ennenkuin ne ovat yhdessä.
—Tokko sinulla muuta työtä onkaan?
—Pojat tekevät kotitöitä, mut minä teen näitä töitä, ja se on enemmän, kuin jos tukka märkänä suota sytisin.
—Mitä tyhjää. Enempi tulen näyttäjä poika tekee kuin sinä.