—Ei, helvetti ollen, tällä elämällä tee mitään. Lämmitä huoneet, hae jauhot, suolat ja mitä vaan tarvitsee. Jos niille, sen latukoille, antaa avaimet, lyövät ne määrittömiä jauhoja. Mitä ne siitä huolivat! Kun olisi se Maija pysynyt paikoillaan, mutta miehelle senkin piti päästä. Jo, perhana ollen, niillä on mieltä. Mökki muka laitetaan. Sitäkö täytistä ne vielä kaunistelee, sanoisivat suoraan, että ukko tässä pitää olla ja akka. Joutaisi ne nyt nuokin tähteet, mitä niistä on minulle apua. Siellä he navetassa rallattavat, anna minun tässä paleltua ja hypätä niiden käskyläisenä. Tuskin ruokaa oikealla ajalla laittavat… Jos olisin mies vähän nuorempi.
Kuului raminata oven avaimessa. Malinen ajatteli, että ne tulevat taas jotain vajaata valittamaan. Piikapahan sieltä tuli kysymään.
—Mitä sitä keitetään?
—Keitä puuroa!
—Onkohan niitä haettuja ohrajauhoja.
—Minunko ne pitäisi joka kohta tietää? Taitaisi olla patakin neuvottava.
Piika osasi lähteä kyselemästä. Malinen yhä laski elämänsä haittoja.
Kaikki tässä pitäisi tietää, yksin keitoksetkin. Juutas heitä lienee arvannut painaa mieleensä, mitä sitä milloinkin on keitettävä. No, keittäkööt puuroa, vaikka taisihan sitä olla eilisaamunakin. Mutt' eiköhän se alituinen puuron keitto ole hupa voille. Ilmankos sitä astiaan karttuu niin hitaasti, että eihän siitä tänä kevännä myömään pääse, tuskin yhtään leiviskätä… Kyllä tämä elämä ei maksa mitään… Jos olisin mies nuorempi… Ja mikäpä tässä auttanee, jos aikoo talona olla. Olisihan se hyväkäskin siellä autettava, kun tuosta luulisi kalua tulevan. Hyvä maa sillä laiskalla on, parempi kuin tämä, sietäisi siitä pitää kiinni.
Monelle puolelle siinä ajatukset risteilivät. Tuntui toisinaan houkuttelevalta sekin ajatus, että jos olisi mies nuorempi, joka merkitsi sitä, että emäntä olisi otettava. Mutta kun ajatukset kulkea vilkasivat valintamatkalla, niin ei sieltä löytynyt soveliaita. Nuori-ikäisiä kyllä vilisi ajatuksissa useampiakin, mutta ei oikein miellyttänyt niistäkään ottaminen, kun oli tullut ennen kovin paljon noituneeksi sellaisia vanhoja ukkoja, jotka ottavat nuoria vaimoja. Alkaisivat heti niitä muistella ja nauraa.
Kotoinen elämä kun oli mennyt näin hoperopohjalle, jäivät Ahoniemessä käynnit vähemmälle, vaikka nyt siellä olisi ollut hyvinkin tarpeeseen. Anna Liisa siellä koetti väkyyksensä vastustella Aatun hävittämiskiihkoa ja houkutella pysymään talon toimissa, mutta kun näki kaikki turhaksi, täytyi turvautua isän apuun. Aatun tietämättä hän oli lähtenyt ja tuli kotitaloonsa. Malinen arvaili jo vähän käynnin syytä ja alkoi tiedustella yhtä ja toista.