—Ei se ole minunkaan mielestäni tyhmintä tekoa, jos menee Savon lääniin, tuumaili hän. Siellä on tiheään sattunut, että täältä menneet piikatytöt on naitu taloihin.
—Talossa kaiketi kuuluu Karusen Leenakin olevan, tiesi Laara.
—Ja entäs Tyyskän Maija, lisäsi Juuso.—Täältä lähtiessään ei hänellä ollut kunnon vaatteita päällä, vaan nyt on emäntänä, ja kun mennä talvena kävi täällä, niin vihtoriinissa kyöhäsi.
—Vanha ja rumapa tuo oli se Maijan ukkoraja, näinhän minä tuon, moitti vaimo.—Ja sitkeään oli pitänyt sitäkin saadessa, aivan oli ollut hajoamassa, ennenkuin oli Maija saanut pappilaan sen ukon.
—Ne ovat niitä juoksupuheita, puolusti Juuso.—Ja samapa tuo, jos ei alussa olisikaan mennyt niin laadulleen, mutta Maijaa virkeämpi ihminen saattaa katsoa paremmin eteensä. Saat siellä sinäkin, Laara, varoa, jos menoksi tulee, huomautti hän lopuksi tytärtään.
—Olen minä jo siksi ollut maailmassa, ettei minua peloita, kehahti tämä.—Ja menen minä nyt, vaikka on niitä ollut muitakin, jotka ovat kieltäneet.
—Ketä muita?
—Muita syrjäisiä, ilman aikojaan, en minä viitsi sanoa.
—Mitä sinä aikaihminen ujoilet, sano vaan, kehoitti Juuso.
—Se Nevanperän renki Aappohan tuo enimmän kielteli, ilmoitti Laara vähän kainostellen.