—En tahtonut näyttäytyä isännälle, kun oli tuossa pihalla, selitti Piatta. Keppelänä se nyt onkin, kun on ruvennut oikein halkoja katkomaan. Saapahan nähdä, eikö se vielä ota emäntää.
Laaraa nauratti tämä arvostelu ja hän virkkoi:
—Mihinkäpä tuosta enää mahtaisi olla, kohta kaiketi se kuolee.
—Niinhän tuo taitaa olla, myönnytti Piatta.—Mutta tuo Tuomas minusta on kummempi, kun ei jo ota emäntää; olisi tämmöisessä talossa emännällekin työtä.
—En kaipaa ollenkaan, pani Laara heti vastaan.—Kyllä minä ennätän nämä työt.
—Laara taitaa pelätä, että siitä tulisi palveltava, arveli Piatta.— Vaan minä ajattelen, että mahtaisiko tuo noin hiljaluontoinen mies panna pahakseen, jos olisi vihjata ottamaan semmoista, josta ei tarvitse palvelemista pelätä.
—En puutu enkä toukahda, sanoi Laara halveksien.
—Miksikä sinä niin kovin välinpitämätön olet, ihmetteli Piatta.— Saattaisihan siinä katsoa omaakin etuaan. Mitäpä sitä kenenkään elävän ruuasta rupeaisi huolta pitämään.
Laara jo alkoi huomata, että kenenkä elävän ruuasta tässä neuvottaisiin huolta pitämään, ja ikäänkuin ei olisi koskaan huolta pitänyt, virkkoi hän:
—Ettäkö minä… Odottakoon, vaan elköön pitkästykö.