—Sehän minut sai tätä asiata näin alussa ilmoittamaan, että osaisit ruveta kohtelemaan niinkuin äitipuolta tulee, eikä niinkuin vertaista.
—Hm, hm, vai niin … no, kukahan tuo on?
—Se on tämä Laara, ja tästä lähtien pitää sinun kunnioittaa sitä niinkuin vanhempata.
Tuomas ei puhunut mitään vähään aikaan, sillä lapsen kannalta häntä hävetti ja perillisen kannalta ajatellen harmitti.
—Eiköhän isä löytäisi muualta sopivampia, sanoi viimein Tuomas, koettaen olla maltillinen.
—Tämä on minun asiani, eikä siinä ole muilla mitään puhumista.
—Teidän kaiketi. Vaan olisi minulla jotain sanomista, jos isä sallii puhua, arveli Tuomas.
—En kuuntele, epäsi hän.—En kysynyt ensimmäistäkään vaimoa ottaessani keltään, enkä kysy nytkään.
—Vaan minä pelkään, että meidän talon elämä pahenee, jatkoi Tuomas.
—Se ei liikuta sinua, puhui jo isäntä vihaisemmin.—Minä olen sen päättänyt, ja sinä saat olla siitä vaiti.