—Nolotetaan, jos ei puhetta löytyne, vaan löytyipä sitä ennen, sanoi
Elias entisessä asennossaan istuen.
—On minulla muutakin tekemistä kuin puukkojunkkaria tässä palvella.
—Lopeta jo pois tuo puukkopuhe, virkkoi Elias kärsimättömänä ja kääntyi Laaraan päin.—Eikö meidän välillä muuta olekaan? Tokko sinä muistat mitään niistä entisistä? Nyt minä tulin päättämään sitä asiata, jota luvattomasti ainehdittiin. Lopetetaan nyt luvullisesti.
Vihan vallassa kohosi Laara seisoalleen ja pikemmin huusi kuin puhui:
—Minulla ei ole sinun kanssasi mitään tekemistä, pidä sinä kitasi kiinni, muuten minä vedän oikeuteen lyönnistä. Tämä asia ei ole vielä ennättänyt vanhentua.
—Vai ei ole ennättänyt vanhentua, sanoi Elias katkerasti naurahtaen.—
Vanhentuneetko ne meidän muut välit ovat, vai mitenkä?
—Etkö sinä kuule, ryökäle, että meillä ei ole mitään muita välejä!
Sinä et ole mikään kuuluva minuun!
—No niin se oikea ihminen puhdistaa itsensä. Vai en minä ole mikään kuuluva. Enkö siihenkään tyttöön ole mikään kuuluva…?
Nyt jo nousi Laaran viha ylimmilleen. Nyrkkiä puiden syyteli hän mitä peloittavimpia uhkauksia ja lähestyi syrjittäin ovea. Vihan kamaltamat olivat kasvot, kun hän vielä ovelta jälkeensä saneli. Ei niistä jäänyt entiselle ihailijalle suloista kuvaa mieleen.
Enpä minä sitä tuommoiseksi uskonut, ihmetteli Elias Laaran pois mentyä.—Mutta kylläpä se on… Mielelläni minä hennon olla hänestä erilläni, vaan on tuo niin ilkeätä, kun on se…