—Taisin tulla pahalla ajalla, kun niin säikähdettiin, virkkoi Laara.
—Ei tässä ollut mitään, selitti mökin mies.—Tuolla peremmällä olisi emännälle puuta istua.
—Enpä minä ole tullut tänne istumaan, eikö täällä liene muitakin istuvia kylliksi. Sitä minä tahtoisin kysyä, kenenkä luvalla täällä pidetään alituista viinan-kauppaa.
—Kuka sitä on sanonut, että täällä on viinan-kauppa?
—Sitä on sanonut jos kuka, ja näinhän minä omilla silmilläni, mitenkä viinapullo minun ovesta tullessani sivallettiin nurkkaan.
—Siitä ei ole myötynä yhtään tippaa, väitti mies.—Annoin vain pari varpaisryyppyä tälle isännälle.
—Vai varpaisten nimellä täällä vielä viinaa kaupitaan, vaikka lapsenne syntymisestä on jo puoli vuotta. Kyllä minä teille ensi käräjissä näytän, onko luvallista juoda vuosikausia varpaisia. Monettako kertaa se on tämäkin vieras? Ala astua tulisesti kotiin, mokoma rötkä!
Reittu vaivautui jaloilleen ja astua toikkaroi ulos. Laara seurasi kintereillä ja aloitti heti kartanolle tultua nuhdesaarnansa.
—Vieläkö sinä nytkin kykenet tekemään tyhjäksi, ettet käy juomassa… Nouse, nouse siitä veräjästä, eläkä kompuroi… No niin!… Siinä se nyt on silmillään… Laittaudutko pian seisoallesi…
Samassa tempasi hän kauluksesta koholle.