Muut siinä vähän leikkivät, mutta Hintti erosi yksinäisyyteen ja siellä, itkun sivutyönä, päätti huomen-iltana lähteä kotiinsa.
X.
Aamulla oli Marian päivä. Einekahville asti maata köllötti Savitien ukki kamarissaan. Matti oli noussut aikaisemmin ruokkimaan hevosia, ja hänen sieltä tultuaan emäntä hänet kutsui kahville.
—Taisinpa nukkua hyvän asusta, puheli ukki leikissään, istuen sänkynsä laidalla. Ajattelin, nousta vähän ennen, vaan juolahti mieleeni: onpa mulla nyt poika, joka nousee.
Ukki siveli partaansa ja näytti ajattelevan jotain hauskempaa kuin tavallisesti. Matti sai kahvin juoduksi ja aikoi mennä tupaan, mutta ukki kielsi, että istuhan vielä.
Matti istui uudestaan.
—Sanon kuin sanonkin, alotti ukki. Ottopojan minä otin, vaan olisi tässä tyttökin tarpeeseen. Minä mielelläni olisin siitä huoletta… Sanon vieläkin: etkö ole ajatellut emäntää ottaa itsellesi?
Nauruun meni Matin suu, kun hän tämän kuuli, ja hän vastasi:
—En siitä vielä ole osannut ajatella.
—No en ole juoruakka utelemaan, lisäsi ukki. Mut jos korvani ei liene minua pettänyt, niin muistelen kuulleeni, että olet sinä tuon Hemmolassa olevan Hintin kanssa yhtä vihtaa vääntänyt.