—Lieneekö tuota sinussa nuhtelemista, mahtaa olla minussa enempi.
—No ei nyt puhuta sinnepäin, keskeytti Matti. Heitetään joutavat mielestäkin pois ja uudistetaan niitä vanhoja puheita.
—Sinun elämäsi kun on muutenkin uudistunut, niin jos se on parempi uudistaa joka laatuun, sanoi Hintti yhä katsellen käsiinsä.
—Elä hyvä Hintti halveksi minua tuolla lailla, pyyti Matti. Kyllähän minä sen ansaitseisin, mutta kuitenkin … minä tulen lähemmäksi istumaan … anna minulle kätesi sen puheen päälle, että ensi pyhäksi laitetaan kuuliaiset…
Kädet oli yhäkin helmassa, josta Matti sai toisen ilman vastustelematta omaan käteensä ja kysyi:
—Suostutko?
Vastaus oli hyvin hiljainen:
—Suostun.
Siinä nyt istui kaksi rakastunutta, ilman mitään korkealle hyökäileviä rakkauden tuulispäitä, joita niin innokkaasti kerrotaan ja kuvaillaan. Tämän vertainenkin tunteiden valtaan antauminen tuntui jo Pekasta joutavalta. Hän nousi seisoalleen ja sanoi:
—Mitä tuota noin nolosti asioista tuumii, päättäkää kerrassaan, että ensi pyhänä on kuuliaiset ja sitten iloinen mieli.