—En minä kehtaisi vanhaa miestä narrata, esteli Hintti.
—Vanhaa saapi narrata, vaan ei vaivaista, sanoi Matti. Ja mikä sulle siinä tulee, onhan se niin hauskaa.
Jahvi tuli mielissään kenkineen aitasta.
—Siellähän ne orrella olivat. Ja nyt heti jalkaan, ja kun isä tulee, pitää sinun kävellä hyvin hutakasti ja olla sanovinasi, että kauanpa viivyitte. Sitten iltasilla tulkaa te tänne meille, niin Hintin pitää pyytää lupaa johonkin huviin, vaan ei ehkä tanssiin, tuskin lupaisi.
—No ei tietäisi sitä, arveli toiset. Vaan kyllä se muuten vetelee, kun pysytään hyvin vakavana ja Hintti pyytää.
—Ja sitten kun isä viimein näkee, miten häntä narrattiin, niin ehkä se heittää pois ne puuhat, sanoi Jahvi nauraen, ja sitten he jokainen nauroivat.
—Ja silloin on sinulla sopivin aika panna saappaat solalle, muistutti Pekka. Ja ei ole liiaksi vaikka vähän ennenkin; muuten saatte muuttaa karjanne häriksi, että tulee oikein poikatalo. Vaan mikä pakko sitä on tehdä, onhan sulla jo vanhaa välipuhetta muutaman tytön kanssa, ei muuta kuin kiinnitä nyöriä; se on sievä tyttö, kyllä kannattaa olla puuhassa.
—Vähätpähän vanhoista, vaan eihän se liiaksi olisi, arveli Jahvi nauramatta.
Seurue alkoi pelätä isännän kotia tuloa, ja siksi he heittivät asiain päättämisen toistaiseksi. Matti ja Pekka menivät Savitiehen ja Hintti jäi kävelemään uusine kenkineen, joiden pohjat alkoi kävellessä vähän narahdella.