Puolen päivän jälkipuolella Hemmo tuli seuroista, mutta ei hän niistä mitään kertonut. Suostumuksen mukaan Hintti toimitti tehtävänsä: kantoi ruokaa ja puheli: ettepä sieltä illalla joutunutkaan.
—En tuota joutunut, virkkoi Hemmo katsahtaen Hintin jalkoihin ja huomasi uudet kengät, josta näytti hyvin ihastuvan.
—Joko täällä minua odotitte? kysyi hän ja katsoi samalla naurusuin silmiin.
—Jo minä vähän kaipailin, sanoi Hintti ja meni lisää ruokaa noutamaan.
Yhä lisääntyi hyvät toiveet, ja Hintin ovessa mennessäkin vielä Hemmo katsahti jälkeen ja näytti ajattelevan, että jospa tuo kerran hänen emäntänään lattiata kävelisi.
Syönnin jälkeen olisi ollut tavallista lukea vähän saarnakirjaa, mutta siltänsä se jäi tällä kertaa.
Illan hämärtäessä käveli kaikki kylän nuoret huvikseen talojen välisiä teitä. Vallaton-Pekka houkutteli heidät Hemmolaan ja lupasi seistä edessä, jos Hemmo keppiä näyttelisi, ja tiesihän hän, ettei se sitä tee. Matti jäi Lassilaan jälemmäksi muista, ettei Hemmo tulisi epäluuloiseksi.
Pekka iski Hintille silmää, että nyt pitäisi mennä pyytämään.
Hemmo istui rahilla ja katseli vähän jurosti vieraisiin. Mutta hänen juromaisuutensa katosi, kun Hintti meni naurusuin hiljaa pyytämään lupaa heidän nuorten vähän leikkiä.
—Niin leikkiäkö? Kyllähän minä teidän tyttöjen, mutta kun on tuokin
Pekka ja noita muita poikia, sanoi Hemmo ja katsahti syrjittäin heihin.