Pasanen nauraa hymähti, näyttäen olevansa tarjouksesta mielissään ja sanoi:
—Mikäs siinä on. Olenhan niitä asioita jo monesti toimittanut … mistä sitä yritettäisiin?
—Ei sinne ole pitkiä matkoja … tuota, mitä sitä kauaksi lähtee.
—Onkoon kuinka lähellä? kysyi puhemies olevinaan tietämätöin.
—Hevosetta tämä väli päästään, aivan se on … etkö tuota arvannekin.
—Minä vanha puhemies, hyvä minä olen arvaamaan, nauroi hän. Eikö se jo liene tässä emäntänä.
—No arvasitpahan, nauroi Hemmokin.
—Hyvä minä olen arvaamaan, kunhan vähänkään kuulen. Joko siitä itse olette sille puhunut?
—Jo minä vähän, vaan tuota, eiköhän kutsuta tänne ja sinä puhut puhemiehen puolesta.
—Sopisihan se niinkin, vaan minä luulen, on parempi, että minä käyn tuolla jossain kahden kesken puhuttelemassa, sitten se ei niin ujostele, esitteli puhemies.