Pekka tiesi mitä puuhattiin ja polkan tahtia nytkytellen hän lauloi:
Ollaan pojat iloisia kuin haavanlehti tuulella. Onhan meillä uusi puuha, vaikka ei muille huudella.
—Tuota, mitä se sanoi? kysyi Hemmo Pasaselta kamariin tultua.
—Ei se pahasti sanonut. Sanoi vaan, että olette keskenänne niin kovin vähän ennen keskustelleet.
—Vähänlaiseenhan siitä on tuumattuna … vaan tuota, oliko siellä
Matti tuvassa, ja mitä ne tekivät?
—Pojat näkyivät piipun kauppaa hierovan, enkä minä Mattia huomannut, selitti puhemies.
—Vai niin, hyvä… No mitenkä luulet, suostuukoon tuo Hintti?
—Niinpä luulen, että kyllä se suostuu.
—Tuota, niin minäkin luulen nyt, vaikka ensikerran, kun ilmoitin, näytti vähän niinkuin … ja mitäpäs siitä … teetin sille jo uudet kengät … ja kun ollaan naapurit ja rupeat puhemieheksi, niin pitää koettaa miellytellä … ja ehkäpä se … onhan se vähän nuorempi, vaan olen tuota päättänyt, etten huoli leskistä, puheli Hemmo mielissään.
—Mitä niitä rupeaa leskiä ottamaan, ne muistelevat miesvainaitaan, onhan niitä tyttöjäkin, sanoi Pasanen.