—Niin, aivan oikein, sinä ymmärrät ne; sillä lailla olen minäkin ajatellut … ja pojat ajatelkootpa mitä hyvänsä… Poisko jo lähdet; elä vielä, ollaanhan nyt täällä, ethän ole usein käynytkään. Tästä puoleen pitää käydä useammin, ja minä käyn myös siellä. 'Naapurit, olkaa ystävälliset ja yksimieliset', sanotaan 'Hunajan pisarassakin' … oletko sattunut sitä katsomaan?
—En, minä kun en enää laseitta näe, enkä ole löytänyt sopivia; vaan kyllä minä tuon sanan olen kuullut, selitti Pasanen.
—Onhan se sitä … vaan milloinka näitä asioita vahvistetaan?
—Näitäkö naima-asioita? Totta sitten kun enemmän puhutte Hintin kanssa. Ja sitten annatte minulle tiedon … vaan nyt pitää lähteä kotia päin.
—Tuota poisko. Tässä on unohtunut kahvikin keittämättä, huomasi Hemmo.
—Juodaan toisella kertaa, nyt alkaa jo ilta tulla, lohdutti puhemies.
—No niin kyllä, toisella kertaa … vaan tuota … jos vielä ennenkuin lähdet, kävisit Hintille puhumassa.
—Hyvin mielelläni; jäähän tänne jälemmäksi, sanoi Pasanen ja meni tupaan.
Miten hän siellä asiansa toimitti, ei sinnepäinkään kuin Hemmo luuli. Päinvastoin päättivät varmaksi, että Hintti ja Matti lähtevät ensi lauantaina pappilaan ja Pasanen puhemieheksi.
Kaikki muutkin vieraat lähtivät kotiinsa, ja Pekka lauloi mennessään: