—Minäkö sinua tottelisin, tosahti Hemmo. Hyvin sinä ja te kaikki olette minua totelleet.
—No jos minä olen ollut teille paha, niin elkää muistelko, minä olen varmasti tottelevainen, jos vaan luovutte siitä, sillä tekin isä tiedätte, että se on liika äkkinäinen äitipuoleksi; ottakaa ennen jokin toinen, rukoili Jahvi.
—Sinä elä tule minua neuvomaan, mene siitä matkaasi! ärjäisi Hemmo kiivaammin.
Jahvi lähti, ja sen arvaa, millä mielellä. Nyt olisi ollut isällä tilaisuus saada itselleen nöyrä poika, mutta hän ei huolinut, vaan sysäsi luotaan. Ei voi sanoa, mitä ajatteli Jahvi isästään, sillä nyt hän oli vakuutettu, että morsiamensa hänet hylkää, ja niinhän kävikin. Kaikki tuumat menivät turhaan. Ei uskaltanut tyttö lähteä. Aineellinen puoli pääsi voitolle ja rakkaus jäi tappiolle.
Pappi toimitti eron heidän välillään ja nuhteli kevytmielisyydestä. Alakuloisena Jahvi kuunteli tätä nuhtelua, eikä ollut vesi silmistä kaukana, mutta eipä ollut iloinen mieli toisellakaan. Selittämättömän oudolta tuntui ainakin Jahvista, kun he sen jälkeen heittivät hyvästit toisilleen. Tämä olisi ollut kylliksi unen näkönäkin, mutta täytyi se totenakin kärsiä. Niin kävi heille.
Hemmo toi pojilleen äitipuolen. Heti tultuaan tämä vaati pojat komentonsa alle, mutta ei se hopusti onnistunut, lisäsi vain enemmän tyytymättömyyttä äitipuolta kohtaan. Viimein Jahvi kyllästyi niin kovasti, että erosi pois kotoaan ja meni muuanne rengiksi. Allapäin hän lähti astumaan ja ajatteli:
—Vanhempia käsketään totella, ja oikeinhan se on, vaan ei tätäkään jaksa aina täyttää, kun ei vanhempi yhtään välitä siitä, mitä lapsi saapi heidän jäykkyytensä tähden kärsiä…
Yhden vuoden hän ainakin päätti olla äitipuolensa tieltä poikessa ja omaa harmiaan haihduttelemassa. Pienemmät pojat jäivät kuskattaviksi, mutta arvaa sen, ettei huonekunnan sovinto haitta hääviä ollut. Ei ollut kehumista vanhainkaan keskinäisestä rakkaudesta. Vanhanpiian oikkuja ilmaantui usein, ja sovinto oli miten milloinkin sattui. Olivat he kuitenkin siksi sovinnossa, että kävivät yhdessä veisuuseuroissa, joissa käyntiä Hemmo jatkoi niinkuin ennenkin. Kun heidän kesken tuli lastenkasvatus puheeksi, kertoi Hemmo seuratovereilleen:
—Tuota, kyllä minä olen heitä koettanut kasvattaa Jumalan pelossa, vaan ei niistä näy hyviä tulevan, ne kun ovat kovin uppiniskaisia.
Ja samaa sanoo useampi heistä.