XIII.
Matin isä hoiti vain mökkiänsä niinkuin ennenkin ja Hemmon luvalla otti Eerikan toverikseen. Eerikka oli entisestään muuttunut aivan toisenlaiseksi. Hän luki jumalisia kirjoja milloin vähänkin oli aikaa ja työtä tehdessäänkin näytti niistä ajattelevan. Pekka häntä aina kielsi, että elä lue niin kovin paljon, sinä miesparka menetät pääsi, se ei ole haitan luja ennestäänkään. Ei Eerikka ottanut tätä korviinsakaan, sanoi vain, että se on hänen vallassaan, joka on kaiken antaja ja ottaja. Omaa syntisyyttään hän valitti ja vaikeroi, että jos ei auteta, on hän aivan hukassa. Entisistä ajoista hän ei sallinut ollenkaan mainittavan. Jos niistä joku muistutti, sanoi hän näiden olevan vihollisen kiusauksia ja ihmisten viekoittelemista.
* * * * *
Sovinnon ja onnen päiviä viettivät Savitien joukot. Nuoret nimittivät ukkia isäkseen ja vanhaa emäntää äidikseen. Pekka oli siinä joutilaat talvensa ja pelasi ukin kanssa aina välistä tammilautaa. "Säästöä" pelaamaan ukki oli vielä vanhoillaankin parempi Pekkaa, mutta "syötössä" Pekka voitti useimmin ja varsinkin, jos teki viekkautta. Mutta kun ukki sen huomasi, varoitti hän:
—Olet mies nuorempi, muista se: pidä totuus kaikessa, niin lautapelissä kuin muussakin.
Suuremmasta sanakiistasta ei heidän kesken ollut puhettakaan. Pitempi inttely syntyi toisinaan, kuin Matti ja Hintti oli lisänä ja intos tuli siitä, kenen ansioksi oli katsottava, että Matti oli päässyt ottopojaksi.
—Minun asianihan se on, selitti Hintti. Sinä jo monta aikaa ennen vaikeroit siitä rakkaudestasi, ja jos silloin olisin suostunut, niin nyt olisimme jossain pienessä mökissä elää natustelemassa.
—Niinhän sinä sanot, vastusti Matti, vaan jos minä en olisi aikonut lähteä muihin seutuihin, niin isä olisi pitänyt minua ikänsä renkinään.
—Eipä sinulta olisi tullut yritetyksi minnekään, vaan kun olit harmissasi siitä, kun en sinusta välittänyt.
—En ole ollut siitä harmissani … sanopa Pekka, olinko?