—Et ollut. Aivan iloisella mielellä me aioimme lähteä.
—Nyt sen kuulit … ja jos me ennätimme mennä, niin silloin sinä olisit jäänyt Hemmolle.
—Johan tämä Hintti sitä sievisteli, kun verkahousut laittoi, nauroi
Pekka.
—Elä sinä Pekka hupise … minä hänen housuistaan viisi olen välittänyt.
—Kyllähän se ne itse osti, myönsi Pekka, vaan sinä ehkä viekoittelit samoin kuin silloinkin yhtenä iltana viekoittelit Hemmolta uskon niin vähäksi, että saatiin pitää vaikka minkälaista elämätä … etkö jo ala katua niitä syntiäsi.
—Sinä ja Matti saatte ne niskoillenne; tehän käskitte. Ei minua muu huoleta kuin niiden poikain kohtalo ja enimmän Jahvin, se kun niin paljon piti siitä Miinastaan ja täytyi vaan erota.
—Se oli kyllä ikävätä ja pysyy ikävänä hyvän aikaa, sanoi Pekka. Vaan pitäisi minun siltä Hemmolta vielä kerran käydä kysymässä, onko hän koskaan veisannut, että "Ah paljon puuttuu mult'".
—Eikös sinulta puutu? kysyi Hintti.
—Tiedänpä minä sen itsekin.
—Jospa se Hemmokin puutteensa tuntee.