—Kas niin, tuon siitä saa; kortin lyönnillä pistettiin, vaan eipä tuo koskenut kipeästi. Saanenhan siltä pahalta tässä siivosti istua.
—Elä sinä pieniä pistoja ole kuulevanasikaan, neuvoi Pekka. Istu vaan kylän luvalla, silloin kun ei talosta ole lupaa.
—Laula nyt Pekka, kiirehti toiset.
—Malttakaahan, kun kanttori kääntää numerotaulunsa, tuumaili Pekka ja kaiveli piipun pohjaa kämmenelleen, jonka jälkeen pää keikahti.
—Mitä sinä panit suuhusi? kysyivät tytöt kummeksien.
—Ettekö sitä tiedä, että munaahan lukkari laulamaan lähtiessään syöpi, selitti hän, mutta minä en kuin pidän suussani; täytyy olla säästäväinen, kun ei kappoja makseta… Ja yhtä hyvä se on näinkin … kuulkaahan, eikö soinnu nyt somemmin:
Lukkari se häissä laulelee ja juo.
Hän suonta iskee, laulelee ja juo.
Hän viinalla kurkkunsa karkaisee
ja pyhänä kirkossa parkaisee j.n.e.
Pappi se saarnaa uskosta ja juo.
Juomasta myöskin varoittaa ja juo.
Hän juustot ja pellavat rouvalleen kantaa,
ja sielujen autuuden sairaille antaa…
—No nyt se kävi laatuun! virkkoi hän keskeyttäen laulunsa.
Huomasivatpa toisetkin, että hyvästi kävi, sillä Hemmo pistäytyi tupaan paksu keppi kädessä.