—Mitä elämätä tämä on! kiljaisi hän ensimmäiseksi.
Samassa löivät tuvassa olijat valkean sammuksiin, ja pimeässä koetteli kukin päästä, mihin kerkesi.
—Valkea tupaan! komensi Hemmo… Kuka siitä jo pääsi ulos; ei yksikään saa mennä tai minä annan kepillä päähän… Minä tuota tahdon nähdä tarkemmin, ketä täällä oli?
Ei yksikään ollut kiireinen valkean ottamiseen.
—Eikö pojat usko oikeata, että valkea tupaan ja heti! toisti Hemmo.
Nyt totteli Jahvi ja teki lamppuun valkean, jonka valossa kaikki istuivat kuin tuomiota odottamaan. Eerikkaa ei kuitenkaan enää ollut, hän oli pimeässä nakannut kortit lavitsalle ja puikaissut ulos.
—Kenen luvalla te olette tänne tulleet? kysyi Hemmo kiivaasti, lyöden keppiä lattiaan.
Muut eivät uskaltaneet virkkaa mitään, mutta Pekka sanoi:
—Eipä tässä ole keltään lupaa, eikä ole osattu pyytääkään, kun oli aikomus kohta lähteä pois.
—Minun tupaani teidän ei tarvitse ei jalkaa astua; sen tiedätte vanhastaan. Minun tupani ei ole helvetin lasten tanssi- ja laulusali … ja kenen ne kortit olivat?