—Kipeä kai se lienee; ei tuo ole Jumalan jyvää maistanut koko sun poissaoloaikanasi.
—No mutta, sanoi Pekka kummeksien kuunneltuaan vähän aikaa. Johan se houraa tuulta, taivasta; ja siinähän on sanoja jos minkälaisia… Onko sille kukaan mitään puhunut?
—En kai minä ole hänen kanssaan monta sanaa vaihettanut, sanoi emäntä. Mitä lie tuo Hemmo puhunut, on se siinä sen vuoteen vieressä näkynyt välistä kököttävän.
—Vai on se Hemmo käynyt. Vaan ettekö ole kuulleet, mitä se on sille puhunut? uteli Pekka vieläkin.
—En minä ole siinä joutanut lokottamaan, mutta luulen, niin minä kerran sivu mennessäni kuulostin, että eikö se liene sille helvetistä puhunut, ja taisi siinä olla muutakin, selitti emäntä.
—Sitäpä minä jo ajattelin, että se se on käynyt peloittelemassa. Ja miksi ette sitä kieltäneet?
—Mitä minä siitä … eihän tuo haittaa, arveli emäntä.
—Eikö haittaa, sanoi Pekka. Miksikä se ei haittaa. Hyvilleen otaksen, niin saapi heikolta sairaalta pään pilalle, jos ei jo liene saanut. Mitä hänen tarvitsee tulla helvettiään muille lointelemaan, pitäköön omina tarpeinaan. Ja kyllähän jos minä olin täällä, niin ei häntä olisi tarvittu, vaan sen viinan peevelin tautta viivyin vielä niin kovin kauan.
Emäntä tuli Pekan puheesta vähän leikilliseksi ja sanoi:
—Kyllä sinä olet koko ruoja.