IV.
Mahtava talvi alkoi näyttää lannistuneemmalta. Muutamina kevät-aamuina se vielä kouristeli ulkona kuljeksivien poskipäitä ja nenää, mutta viimein leppyi kokonaan. Kylmän talven sivu oli mennä nutuutettu toivomalla suloista kesää ja kuvittelemalla mielessään lämpimämpiä päiviä. Ainoa turva on ihmisillä toivominen. Sitä kun vain riittää, niin voi aivan huolettomasti ja laiskana kärsiä kaikkea kurjuutta, jopa antaa vaikka jalkansakin paleltua, kunhan vaan jaksaa toivoa, että pehmeä tästä perästä seuraa. Äkäiset siihen kyllästyvät niinkuin Vallaton Pekkakin, joka omalla tavallaan vietti mukavia päiviä, makailemalla talvet ja nikartelemalla piippuja ja lusikoita. Jo hän teki kevätpuoleen viitakevarren, jota tekemään ruvetessaan tuumaili:
—Kyllä nyt pitää heittää tämä lusikkain teko, ne on niitä vihoviimeisiä maailman tavaran kyytimiehiä, ja tehdä nyt, jolla tavarata kokoon päin repäillään; muuten mahtaa olematon joukko ruveta nupisemaan.
Nämä oli Pekan valmistuksia kesää varten, ja samoin valmisteli muutkin asioitaan, että niistä sitten parhaana työaikana oli huoletta.
Rantakortteikosta verkkoon ajaa pölyytettiin monta hauen soikaletta, joista sitten eukot valmistivat haukikukkoja kirkkoevääksi. Kirkossa oli myös käytävä heinäajan edellä, että sekin velvollisuus tuli täytetyksi. Jo varhain lauantaiaamuna piti jalkamiesten lähteä kirkkoon, jos mieli joutua oikealla aikaa. Jalkaisin kulkivat hevosettomat, sekä vanhat että nuoret. Meni jalkaisin taloisiakin, tyttöjä ja poikia, kun oli niin hauskaa kävellä kirkkokengät käsivarrella ja puhella hauskoja asioita, kunhan vain muisti olla vakavana pappilan sivu mennessä.
Hemmolan kartanolla oli kärryt nuorilla heinillä täytettynä ja kaurasäkki asetettuna istuimen takapuolelle. Isäntä ja emäntä valmistautuivat kirkkoon. Emäntä tahtoi nyt käydä kirkkokäynnissä, vaikka kyllä he olivat käyneet pääsiäisen aikana, mutta hän oli nyt vähän kipeä ja pelkäsi kuolevansa, ja siksi hän nyt…
Emännällä oli tummapohjat, lyyssirantuiset kirkkovaatteet ja isännällä sarkaiset: halko helma, pystykaulusnuttu ja peltihousut. Ima valjasti hevosen. Jahvi oli jalkaisin mennyt kirkkoon muiden muassa, mutta Hermannia ei isäntä laskenut, ja pahoillaan, kun ei päässyt, hän veisteli seipäitä tallin takana.
Hevonen oli valjaissa ja aloitti mennä.
—Seisotapas, eläpäs aja, vielä unehtui, sanoi emäntä, kun hevonen oli vähän matkaa mennyt.
—Tuota, mitä sinä sinne itse menet, sanoi Hemmo, tuopihan se Ima, kun sille hoihkaisee.