Mutta ei Kauppalassa käyneiltäkään puuttunut puolustuksia. Mikä sanoi olleen lankoja värjärissä; millä liippakiven osto ja niin aina. Näistä vastuksista tuli kappalainen äreälle tuulelle, ja hän piti tarkan huolen, ketä vielä tuli ulkoa. Kaikeksi onnettomuudeksi oli Vallaton-Pekkakin myöhästynyt ja vielä sen lisäksi hienossa huipukassa, niin että jalat yrittelivät tekemään pieniä syrjäliikkeitä. Papin tarkka silmä huomasi tämän, ja hän ärjäisi:
—Kuka olee tuo juopunut mies, joka tulee tänne? mene ulos!
Pekka vähän peräytyi ja koetti vähän päästä uudestaan.
—Jo tulee tuo sama mies, sanoi pappi, ulos heti! Semmoisia sikoja olette, että tulette pyhälle paikalle tuollaisina.
Verkallensa Pekka pyrki ulos uteliaan ihmisjoukon häntä katsellessa. Kirkon porstuassa tuli häntä vastaan Lieju-Lassi, joka oli yhden kylän miehiä.
—No, rippikirjoituksestako sinäkin tulet? kysyi Lassi kummastellen.
—Sitä vartenhan sinne menin, vaan kuules velikulta, kun ulos ajoivat, kertoi Pekka.
—Miksikä ulos? kysyi Lassi.
—No kuule veikkonen, kun tuolla Kauppalassa satuin vähän ryyppäämään, niin tuntivat.
—Pysy poikessa; mitä sinä sinne pyritkään, sanoi Lassi.