—Niin sanoin, että veikkosia oltiin ennenkin, niinkuin niissäkin kerrallisissa Kivimäen häissä.
—Se miten lie sattunut, sanoi Hemmo vähän nolompana.
—Niin ja siihen monta muuta, jatkoi halukkaasti Lassi.
—Tuota … niitäkö sinä nyt muistelet.
—Enkä muistele, vaan kun sanoit, että parempia ennen oltiin.
—Jottako ei oltu, vaikka ei sinulla ole ollut milloinkaan mitään pelkoa sielustasi, eikä nytkään, vaikka olet vanha mies: muistelet kaikkia.
—Vanha kyllä, vanha kyllä, ei ole kiitosta nytkään, mutta kyllä muistan vielä nuoruudenkin aikoja, hyviä velikultia oltiin kaikki tyynni.
—Onhan sitä nyt jokainen nuorena vähän hullumpi, vaan ei ennen tuollaisia oltu kuin nyt nykyaikana… Tässä kun oli heinäaikana meillä kasakkana tuo … tuo, tuo, mikä se nyt onkaan … niin tuohan se oli Vallaton-Pekka, niin sen kanssa kun nämä meidän uskit olivat menneet aivan myllyn aikana kirkon kupeelle korttia lyömään…
—Myllynkö aikana, tutkaisivat toiset.
—Ei, ei kuin sanoakseni: kirkon aikana. Vieläkö näissä sitten on kiitosta.