—Hyvä oli, että huomasi. Ei toki Olli ole kuitenkaan sellainen…
Taluttaja oli näet sen Olli Pikeläisen vaimo.
Kulki siinä paljon muitakin, mutta muut paitsi vanhat eukot kulkivat näin alkumatkasta äänettöminä. Vallaton-Pekka astui muiden muassa ja sattui kuulemaan eukkojen pakinan ja ajatteli että puhukaahan pois.
Hemmolankin Hemmo ajaa rytyytti emäntineen tärisevillä kärryillään kotiinsa ja samoin muut mäkijärveläiset, mistä ne taas löytää jokapäiväisistä toimistaan.
V.
Aivan toteen kävi Hemmolan emännän luulo, että hän pian kuolisi, sillä heti kirkossakäynnin jälkeen hän sairastui ja leikkuuajan lopulla jo kuoli. Hemmo piti isot hautajaiset, joissa yksi päivä vyöttä, soljetta miehissä veisattiin, sillä näissä oli paljon hänen seuraansa kuuluvia uskolaisia.
Poikiinsakin Hemmo oli hautajaisten alkuaikoina tyytyväinen, kun toisinaan virkautuivat kirjan ääressä veisaamassa. Mutta toisen hautajaispäivän aamuna Jahvi sen tyytyväisyyden rikkoi. Muuan sattui porstuassa kuulemaan, kun hän sanoi Hintille:
—Käypä viskaamassa nauriin kaalia pataan kiehumaan, ukkoin ääni alkaa jo sortua.
Tämän enempää ei isäntä tarvinnut kouhottelemista, kun hän nosti myrskyn ja uhkasi ajaa poikansa maailmaan. Vieraissa oli muutamia, jotka puolustivat samaa keinoa parhaaksi, mutta toiset katsoivat mitättömäksi koko pakinat, ja mitättöminähän ne menivätkin. Pojat eivät taaskaan vastanneet mitään, ja hulluhan kauan tyynelle toruu.
Syksykesällä alkoivat kyläläiset keskenään tuumailla, että kukahan nyt
Hemmolan miehistä lähtee naimaan, kun ei näet talossa ole emäntää.
—Eiköhän tuo liene poikain hoteella se asia, arveli muuan.