Puheen loputtua Matti meni omintakeisesti työpaikalleen. Erikoisemmalta se nyt tuntui kuin ennen. Ajatukset pyörivät kiireelle, niin ettei kirveskään osannut seisahtua oikealle paikalleen, vaan teki hirren kaulaimen sijan liian syväksi.
—Saa-, virkkoi hän tuon huomattuaan.
—keli, lisäsi ääni selän takana.
Matti vilkaisi kupeelleen ja näki Pekan siinä seisovan.
—Mihinkä koski, kun niin kipeästi äänsit? kysyi tulija.
—Ei koskenut mihinkään, mutta tuon hirren salvaimen hakkasin liika syväksi.
—Sitä katsoin jo tullessani, että varsinkoon tuosta tulee kelvollista, kun mies lyöpi kuin seitsemän venäläistä.
—Satuin minä muuta ajattelemaan, selitti Matti.
—Joko sinä sen muutaman asian tiedät, jos lienet sitä ajatellut.
—Minkä asian?