—Konstit on monenlaiset, arveli Matti. Minkälaiset lienevät isännän tuumat.
—No sulle suhaun, vaan antaa vielä olla kylälle kuulumatta; olen aikonut, jos se sulle kelpaa: kun palvelet minua niin kauan kuin elän, niin tämän talon rähjän saat vaivoistasi. Esitys on semmoinen, mitä virkkanet?
—Se nyt on jo liika hyväkin, olisiko minussa sen täyttäjää, sanoi
Matti. Ja mitä siitä sanoisivat sukulaisenne?
—Vähän niitä onkin, eikä niillä ole mitään virkkamista; yksi sisar, jos se rupeaa pahoittelemaan, niin pistää hänelle satasen, pari … sillä välttää.
—Entäs emäntä, mitäs hän sanoo?
—Siitä on jo tuumattuna, ei se sille ole outo asia.
—No jos se on teidän tahtonne, niin kyllä kai minä olen tuiki tyytyväinen ja kiitollinen.
—Harvoin olen sanastani peräytynyt, sanoi ukki päätään nyökäytellen.
—Jääköön sitten lähtö sikseen, sanoi Matti iloisena.
—Anna vaan jäädä, ei vierivä kivi ikinä sammaloidu, sen sanon, ja siitä ei sen enempi kellekään tällä kertaa, kuulukoon muualta; kirjat tehdään, milloin sattuu … ja niinkuin jo sanoin.