—Eikä tule, päätti Jahvi. Veisaahan ne yön tarkkaankin ja sitten pyhänä kirkon ajan nukkua köllöttävät. Ei mitään pelkoa. Ja jos pääsee tietoon, että täällä on vähän lystäilty, niin mitä se haittaa. Kun porisee, niin kuunnellaan, jos lyöpi, niin käännellään.
—Niin, ja minä juoksen pakoon, sanoi Hermanni nostellen jalkojansa, niinkuin jo olisi lähtö lähellä.
Ennenkuin Hermanni lähti ilmoittamaan toisille nuorille isänsä poissaoloa, sai hän Hintiltä lisäasiaksi sen, että sanoa Matille kaikessa salaisuudessa, että Hintti on kutsunut käymään.
—Mitä maksat, niin sitten sanon, kiusasi Hermanni.
—Jopahan sinä siinä väsynet.
—No enpä sano, koska et aio maksaa.
—Sinä nyt joutavata. Maksanhan minä, kun sattuu.
—No kunhan lupaatkaan … vaan niinkö minä sanon, että tulla liitoille?
—Niin, sinä taas … kun minä sinulle sanoinkin, ethän sinä malta olla äänettä. Sanohan niinkuin neuvoin.
—Ole huoletta, kyllä sanon ja viimeksi, että, että … kiusoitteli hän vieläkin ja lähti nauraen pois.