— Ei rahalla, sanoi holhoojana toimiva Aappo setä. — Viepi pienimmän ja huonoimman lehmän. Myötäviksi ne kumminkin tulevat.
— Kukas se viepi?
— Osaahan Veerti viedä.
Mutta Veerti muisti, millainen hätä hänellä oli lukukinkerillä, kun rovasti torui huonosta ulkoluvusta, ja jouduttautui sanomaan:
— En minä lähde yksinäni, en ollenkaan.
— Pitää ottaa joku poikanen toveriksi, sanoi setä.
— En sittenkään, väitti Veerti melkein itku kurkussa. — Minä en osaa sanoa mitään.
Keskustelua kuunnellessa johtui Kustaavan mieleen toinenkin asia, jonka voi samalla tiellä toimittaa, ja hän sanoi:
— Jos minä kelpaisin toiseksi, niin ei Veertin tarvitsisi puhua mitään, kyllä minä saisin asian toimitetuksi.
— Jo toki, myönsi holhooja. — Ja tottahan Veerti lähtee Kustaavan kanssa.