— Se on oikein, se on oikein, myönteli setä kohottaen päänsä. — Veertille välttää paljas kahvi. Ei sen ikäisen tarvitse vielä tätä väkevämpää, saattaisi taipua tavaksi. Se on erittäin, kun on elänyt meidän iälle, silloin se ei haittaa mitään. Veli vainaja se ei maistanut… Mutta kuulehan, kun minä kysyn sinulta yhtä asiata, mutta niin etteivät muut kuule: onko Veerti puhunut täällä ollessaan siitä Kivimäen myöntijutusta?
— Ei ole puhunut. Joko se nyt myödään?
— Ei myödä, mutta kuulehan. Se asia on sillä lailla, että minä olisin myönyt, mutta kuka lienee käynyt herroille kielimässä, ettei sitä saa myödä, kun ei ole pesässä velkaa. Sieltä ilmoitettiin, että myönti kielletään vanhimman perillisen vaatimuksesta. Mutta kuulehan, onkohan Veerti ollut niin rohkea, että on käynyt kieltämässä?
— No, en ymmärrä, arveli mestari. — Ei se vielä antaudu aikamiesten kanssa pitkiin puheisiin. Tuo Kustaava Laulaisen Ville näyttää olevan sen paras ystävä, ja sille se mahtaa tuota kelkkaakin valmistaa. Mutta mitä se haittaa, jos kysytään Veertiltä itseltään, onko hän käynyt kieltämässä?
— Ei kysytä, ei kysytä, epäsi Aappo-setä. — Alkaisi ehkä epäillä, että minä moisin omaksi hyödykseni, vaikka arvaathan sinä, että veljeni poikien etua minä katsoisin.
— Tietääpä tuon, vahvisti mestari. — Mutta kukahan sillä olisi ollut asiamiehenä? Minua ei tarvitse epäillä, joskin on minun opissani ja vaikka minä pidän Veertistä kuin omasta pojastani.
— En minä toki sinua, sanoi Aappo. — Enimmän minä epäilen äitiäni, poikien mummoa. Hän se jo heti Kaspo-veljen kuoltua alkoi höpistä, ettei pitäisi poika raukkojen taloa myödä. Ja nyt se huolehtii ja höpisee Veertistä, että se jääpi lukemattomaksi eikä saa rippikouluaan käydyksi.
— Suotta huolehtii vanha ihminen, sanoi mestari. — Kyllä meillä saapi lukea.
— Sitähän minäkin sille sanoin, mutta ei se usko. Tänne lähtiessäni moneen kertaan muistutti, että pitäisi käskeä menemään siihen kiertävään kouluun, kun se tulee tälle kylälle. Ja anna sinä Veertin käydä siinä koulussa, jotta mummo pääsisi rauhaan. Oppiihan jotakin. Kyllä minä maksan, jos siellä jotakin kuluu.
— Käyköön vain jos haluaa, myönteli mestari. — Vaikka kyllähän minun luonani oppii niin paljon ja enemmänkin kuin sellaisessa koulussa. Oletko sinä kuullut, miten mainiosti Veerti osaa soittaa viulua?