Ville kiintyi vahtimisensa ohella tähystelemään tähtiä, joita illan hämärtyessä ilmeni yhä enemmän. "On siellä kirkasta", hän ajatteli: "Sinne ne autuaat pääsevät… Tuolla aukeni taivas, välähti vain. Silloin sinne pääsi joku autuas sielu. Vieläköhän päässee toinenkin tänä iltana."
Vaikkei Ville ensinkään epäillyt välähdysten merkitystä, niin sittenkin ne häntä hiukan pelottivat. Se oli niin ihmeellistä ja tapahtui aivan tietämättä. "Niinhän se kuuluu maailman loppukin tulevan, aivan tietämättä", hän jatkoi ajatuksiaan. "Saattaa tulla vaikkapa jo tänä iltana, ennen iltaisen syöntiä. Ja saattaa se tulla vieläkin sukkelammin, jo ennen miesten pihaan tuloa… Voi, kun ei kuitenkaan tulisi tänä iltana eikä koko talvena… tulisi ennemmin kesällä."
Ei Ville osannut itselleen selittää, miksi juuri kesä oli sopivin aika maailman lopulle. Ehkäpä sen vuoksi, ettei kesällä näkynyt tähtiä eikä ollut pakkanen. Häntä alkoi vähän pelottaa tuo selän takaa kuuluva jalkojen sipsutuskin, ja hän rupesi kiihkeästi toivomaan, että miehet ajaisivat kartanolle, ennenkuin tulee aivan pimeä. "Ja jos ne joutuvat ennen", hän ajatteli, "niin silloin ei tule maailman loppukaan." Hän aivan riemastui, kun alkoi kuulua jäätyneen reen ratinaa ja hevonen pisti tallin solasta näkyviin.
— Nyt tulevat miehet! hän kuiskasi niin yhtäkkiä, että itsekin sitä vavahti.
Samassa hän käännähti lattialle päin ja ennätti nähdä, miten tanssijat lennähtivät penkille istumaan. Hämärässä ei oikein selvästi nähnyt, kuinka monta penkille pyörähtäjää oli, mutta hänelle jäi pieni epäilys, että niitä oli neljä. Se asia ei päässyt sen pitemmälle Villen mieltä vaivaamaan, sillä naiset alkoivat sytytellä tulta lamppuun ja katsella karttaus- ja kehräyskapineitaan.
Emäntäkin oli havahtunut rekien ratinaan ja tuli silmiänsä siristellen tupaan.
— Ennättikö emäntä nukahtaa? kysyi Kustaava rukkinsa takaa.
— Jo minä jonkun verran, vaikkei se enää tällä iällä tartu niin näpäkästi kuin ennen nuorempana, puheli emäntä. — Se on tuo ruumis jo niin raihnautunut, että vaate päällä pitkällään ollessa tuntuu, kuin lattia ja sänky vähän tutiseisivat.
Tupanaiset eivät yhtään ihmetelleet emännän raihnautuneen ruumiin kolinoita. Kustaava veti vakavana lankaa ja tyttäret myhäillen, kasvot punoittavina, karttasivat villoja.
* * * * *